Kääntö Records

Kun rakas kitara kairaa syviä sävyjä – Antti Alanko maalaa arvoituksellisia kitara-akvarelleja

Devil Box -kitaraduosta tuttu Antti Alanko on kolmen yhteislevyn jälkeen hivuttautunut soolouralle ilman soittokumppaniaan Ville Piristä. Instrumentaalinen musisointi ja sen ympärille rakentuva, soinnukkaasti helisevä ambienssi ovat edelleen yhtä huolellisen jalostuksen alla teräskielisellä akustisella ja Weissenbornin lap steel -kitaralla. Muutamia tuplausääniä Alanko tunnustaa soittaneensa soololevylle, mutta muuten hän on hakenut lähinnä syvempiä sävytyksiä sointiväriin. Hauska huomata, että Alankokin kokee musiikkinsa ainakin kappaleen Musical Notes To Self osalta tismalleen samoin kuin Jussi Lehtisalo tuoreen soolokasettinsa.

Muilta osin kitara-akvarellien tematiikka onkin hätkähdyttävämpää alkaen arvoituksellisen leikkisästä kuulokuvasta The Assassination Of Esa Kuloniemi ja itse Pahakin on päässyt hypnoottisesti kireähkön sanattoman sävellyksen teemaksi. Päätösraita Breaking The Law ei sentään noudata Judas Priestin ronskin hitin tai Eläkeläisten Humppalain kaavoja, vaan slaidaa rennosti. Bentonia kumartaa kohti kantribluesin mekkaa Yazoon piirikunnassa Mississippillä. Weissenborn Improv In G Minor on puolestaan omistettu suosikkikitaralle ja sen hienon sointiäänen kaiutukselle.

4/5 tähteä (Asko Alanen) | Arvio julkaistu Soundissa 11/2017 (linkki).


Top 10 Finnish Albums of the Year 2013

Devil Box album came out a few weeks ago, but still managed to claim a place on this list. Especially loving the song Réunion Pacific that almost sneaked into the top songs list as well. If I’m not mistaken this the first instrumental album ever to appear on any kind of year end list that I’ve created at onechord.net or elsewhere.

One Chord to Another | Onechord.net


Kuuntelussa: Mielikuvituksen varassa

... Jo debyytillään Devil Box osoitti, että se pystyy luomaan vahvoja mielikuvia. Levy ammensi vahvasti Mississipin suistomaiden bluesperinteestä ja kuljetti pölyisiä teitä pitkin sinne, missä bluesin ydinmehu imetään äidinmaidosta. Kuuden kappaleen sävyt olivat melko synkät ja jopa painostavat. Nyt Devil Box osoittaa, että kyky vahvojen kuulokuvien luomiseen on säilynyt ennallaan. Ceci n'est pas une guitare on edeltäjäänsä valoisampi levy. Pohjois-Amerikan musiikkiperinteen lisäksi se nyökkäilee myös afrikkalaisen aavikkobluesin suuntaan edeltäjäänsä vahvemmin. Yhtenä selityksenä aavikkosoundille on levyn pääsoittimena soiva metallinen resonaattorikitara. Avausraita Salama on lähellä ensimmäisen Devil Box -levyn maisemaa. Salama on kuin yöllinen kohtaus, jossa yksinäinen matkamies kulkee pitkin tietä kohti aamua. Asteittain levyn edetessä päivä valkenee. Päätösraidalla Aura River seuraava päivä on jo valjennut. Levyn viimeinen ja paras kappale vie ajatukset (osin luultavasti nimestään) johtuen lämpimään kesäpäivään Turussa. ...

Ilkka Lappi | Aamuset



Devil Box: Ceci n’est pas une guitare

Kääntö Records

Ei ole helppoa säveltää kitaramusiikkia, kun kitara on lähes ainoa instrumentti, eikä levyllä kuulla edes laulua. Devil Box pyrkii kuitenkin parhaan kykynsä mukaan luomaan mielenkiintoisia hetkiä ja unohtumattomia palasia, joilla kuudesta kaksikymmenkieliseksi kasvava soitin voi johtaa.

Devil Box on kahden miehen, Ville Pirisen ja Antti Alangon, ikioma projekti jolle rauhallinen tunnelma ja seesteinen fiilis ovat tärkeimpiä asioita. Kiekon kuusi kappaletta lepattavat nuotion äärellä kuin ilta ei koskaan loppuisi ja vaikka kaksikko ei lähde merta edemmäs kalaan on saalis silti runsas ja täyttävä. Mieli on kirkas ja vaikka musiikissa on silloin tällöin pieniä jännitteitä ovat ne mukana vain tehostamassa kokonaisuutta. Selvimmin joukosta erottuu päätöksenä kuultava Aura River -jätti, joka miltei yhdeksän minuutin mitassaan sulkee mielen kiertoajelun mystisiin tunnelmiin. Intialainen Mohan Veena –kitara soi kauniisti ja kevyt etnofiilis saa kaipaamaan kyseistä maustetta lisää.

Mika Roth | desibeli.net


Devil Box "The Thing at the End" review:

CINEMATIC SLIDES FROM DEVIL BOX

Devil Box hail from Turku, Finland and play instrumental, occasionally experimental music – by their own admission influenced by “blues, folk, and country music from all around the world“ and “operating in the musical no man’s land between the different genres.“

What does that mean? For one thing, you won’t have the chance to get bored: no two tunes on the band’s “The Thing at the End“ album sound alike and the whole 6-track affair clocks in at just under 30 minutes. On the other hand, you get titles such as “El Diablo“ and “Funeral Boogie“... Yet, the macabre airs never push Devil Box quite into Black Sabbath territory – instead, “The Thing at the End “ takes the raw guitar-led approach of the duo’s “Live At Kioski, Turku“ EP (2011) and uses modern recording technologies to successfully elaborate the soundscapes.

Kicking off with just piano and bass drum, the album comes across as very cinematic throughout, with the more aggressive moments recalling the melodic (!) side of Link Wray and the quieter bits inevitably bringing to mind Ry Cooder’s “Paris, Texas“. There are no wiggly-wiggly guitar solos here, each note is firmly in service of the mood, and the arrangements are beautifully crafted. Apart from an ill-advised drum sample on the last track, the choice of sounds works very well, too.

The connection with the “Live At Kioski“ EP is highlighted by the inclusion of “Northern Ghost Bat pt. II“ and “Cyanide Process pt. II“, the first sections of both having appeared on that CD. Recorded at “different wooden houses“ in Turku, Tampere, Salo and Kemiönsaari, “The Thing at the End“ features the same band – Antti Alanko on slide guitar, percussion and keys and Ville Pirinen on guitar – but the impression they choose to make here is broader, lighter and decidedly more contemporary.

Whether it will go down well with the fans of any particular roots music sub- genre is anyone’s guess and probably the last thing on the band’s collective mind. Devil Box music may prove to be too pretty and slow for some alt.blues fans and too modern and electric for certain traditionalists, but it’s definitely new, original, and well worth checking out!

ANDRES ROOTS @ www.blues-finland.com

Devil Box @ One Chord To Another

Devil Box has to do something right, because they are able to make instrumentals that I do enjoy. That’s a tough task, because usually I hate those things. Vocals and harmony vocals are by far the most important instrument to me and Devil Box have none of them. But they do have as much style and substance as Chazz Michael Michaels and are able create pretty magical bluesy instrumentals.


Push Button Music: By Numbers
desibeli.net 22.08.2008 | 3,5 / 5 tähteä

(Ilkka Valpasvuo)

L'go Pistoolista tutun Antti Alangon yhdessä Saara Suomelan kanssa muodostama elektro-yhtye Push Button Music jatkaa aika lailla Pistoolin linjoilla. Vaeltelevasta ja maalailevasta puolestaan huolimatta kaksikon koneilussa on myös potkua, joskin iskut ovat aika pehmeitä eivätkä aiheuta maisemassa niinkään säröjä kuin sulavan säännöllisiä kuoppia. Pehmeää ja ambient-mausteista elektroa. Varsinaiseksi ambientiksi PBM on ehkä kuitenkin turhan sykkivää ja eteenpäin pyrkivää, hetkittäin jopa energistä.
Vajaasta neljästä yli kahdeksan minuutin pituuteen yltävästä kappalemateriaalista rauhallisesti junnaavan, osuvasti nimetyn The Hammer Of Understandingin jälkeen kuultava Numbers jää ehkä parhaiten mieleen. Tiukemmin nytkyttävä, pikkuhiljaa kasvatettava biisi vakuuttaa jämäkkyydellään ja hypnoottisella toistollaan. Homma jatkuu hyvin myös Afraid Of The Reasonsilla eikä meininki käänny laskuun myöskään lyhyemmällä ja hiukan säröisemmällä ja energisemmällä Arctic Beatillä. Päätösraita Yoga Destructor kasvaa kerroksittain melkoisena trippinä. Kaksikon DIY-meiningillä toteuttama levytys tarjoilee viisi makoisaa palaa rauhallisesta kiivaampaan sykkeeseen ulottuvaa elektrockia, joka pysyy hyvin tasapainossa ja imaisee kohtuullisen hyvin mukaansa.
Homman seesteisyys ja sulavuus on toisaalta korvia hierovaa, mutta ehkä pieni rikkonaisuus toisi touhuun enemmän tarttumapintaa ja yllätyksiä? Myös tunnelmamaalauksen puolella jonkinlainen ääripäihin ulottaminen palvelisi kuuntelukokemusta. Nyt By Numbers saattaa tuhan helposti lipua pelkäksi taustakankaaksi. Toki tasapainoilu harmonisuuden ja yllätyksellisyyden kanssa on aina haastavaa, etenkin koneellisessa ilmaisussa ja Push Buttonit selviytyvät kyllä levyllään ilman muuta plussan puolelle.


Push Button Music: By Numbers
@ TS Treffi 20.08.2008 | 4/6 noppapistettä

(Pekka Siikavirta)

Monessa elektroliemessä keitetyn Antti Alangon sekä Saara Suomelan yhteistyöprojekti Push Button Music on saanut ensimmäisen äänitteensä julkistettua. Alanko on itse kutsunut musiikityyliään jumittamiseksi, mikä ei aivan täysin pidä paikkaansa. Levyn aloittava The Hammer of Understanding tuo lähinnä mieleen 22-pistepirkon ja sitä seuraava Numberskin on liian pirteä täyttääkseen jumituksen mittapuut.
Konemusiikkiin kuuluva yhden teeman kehittely puolustaa määritelmää, mutta kappaleet eivät pääse pitkästyttämään, koska ne on maltettu pitää kohtuullisissa pituuksissa. Koko levynkin kesto on verrattavissa johonkin Slayerin Reign in Bloodiin.
Alangon aikaisempiin tekemisiin verrattuna Push Button Musicissa on käytetty enemmän tavanomaisia soittimia. Se on hyvä ratkaisu, sillä elektronisen pörinän ja ujelluksen kaverina esimerkiksi dobro luo mielenkiintoista kontrastia.



Ilosaarirockin perjantai
13.07.2007 Kerubi/Joensuu

Push Button Musicin myötä siirryttiin elektroilmaisun puolelle ja turkulainen kaksikko pistikin hyvin. Sähkökitaraa, synaa, ohjelmoitua biittiä ja vocoderia aika ilmeettömästi esittänyt parivaljakko onnistui etenkin viimeisenä kuullulla Numbersilla vakuuttamaan, että tässä on nimi jota kannattaa seurata. Myös komean punavalkoisista taustagrafiikoista täytyy antaa pointseja. Tanssittavaa kyllä, muttei oikein Kuppilatiloissa niin riehaannuttavaa, että jalat olisivat vieneet.

www.desibeli.net



L'go Pistooli: Dubber's Sketchbook..." @ DUBFLASH.com

First of all, you can't say this is pure dub music. But if you're open for a bit of difference in your music you will enjoy this a lot. Spacy sounds all around, trippy beats and sub basses that blast your ears are the main basis of this record.

Sweet, charming or sad melodies are the second ingredient. Together, this causes a nice trip into your inner mind and you can forget time and everything around your for about 43 minutes. "A Day Off For Mr. Solo" is one of the song titles. Yeah, this describes it perfectly. Take a rest and relax a little bit. Life in the galaxy is hard, especially with all the dark forces around you.

And then after you relaxed a little bit, you take the "Afterburner", one of the wickedest songs I ever heard in my whole life. Incredible instrumentation! I got such a blast when I heard this tune for the first time. Starting with some heavy piano melodies and then suddenly a bass, no, THE bass fades in and then the beat drops in. Wow, wow, wow. I can only recommend to try out this song.

www.dubflash.com



L'go Pistooli: "Dubber's Sketchbook..." @ DESIBELI.net

(Ilkka Valpasvuo)

Suomen Turuust tulee kuin tykin suusta sellainen dubbeliduo, että oksat pois ja hakettimeen! L’go Pistoolin kaksikko, herrat A. Alanko ja P. Selin, lykkäävät Kääntö Recordsin kautta ulos debyytiksikin kutsutun, pitkäsoiton pituisen annoksen avaruuslofidubbia. (Tästä ei siis kategorointikauhu kovene!) Paljon on voitu odottaa tältä Turun Black Audiolta, mutta pitkäsoitto menee jopa niistä odotuksista yli. L’go Pistooli ulottaa historiaan tuonne vuosituhannen vaihteeseen, josta lähtien dj-veikot Alanko ja Selin ovat yhdessä soitelleet ja rakentaneet omaa ilmaisuaan. Oman projektin ohella ja yhteydessä miekkoset ovat tehneet yhteistyötä mm. HBTB:n ja 22-Pistepirkkojen kanssa. Nyt siis tarjolla 43 minuuttia ja yhdeksän biisin verran elektrodubbia moninaisilla mausteilla.

Levy alkaa big beat -otteisella Dark Moon Clubilla, joka toimii hyvin tunnelmaan virittäytymisessä. Paljon laseria ja isoja mustia aurinkolaseja. Kakkosbiisissä päästään jo itse asiaan! A Day Off For Mr. Solo rullaa iloisine kimalteluineen letkeän ja kiivaan välimaastossa, surinaa on sopivasti ja bailut alkaa muuttua hikisiksi. Yam! Melko puhtaalla dubilla lähtee viemään bileitä eteenpäin This Space For Rent, kaikua on ja jumputtavaa lyömää. Aurinkoinen krokettipäivä, eli Sunny Croquet Day, etenisi palloa lyöden melko letkeästi Pistoolien tahtiin. Aivan loistava biisi, tämä soimaan puhelinpalvelujen odotusmusiikiksi, niin ei käy jonottajien aika pitkäksi. Ja taas rokkikeikkojen odottelumusan tunnelmaan, Lowrider rides low! Olettekos ikinä panneet merkille, kuinka paljon ainakin jäähallikeikoilla käytetään dubbia ns. roudausmusiikkina? Joskus ollut jopa parempaa settiä kuin itse liveosuus, nimimerkillä been there...

Rascals Of The Universe sopisi niin teeveesarjan tunnariksi kuin tietokonepeliinkin. Onkohan kyseessä miekkosten oma posse? Universumin kauhukakarat olisi nimittäin aika iskevä nimi. Afterburner lähtee viheltäen ja hypnoottinen tunnelma eikun syvenee. Loppua kohti kiihdytetään, olemme siis saapuneet bonusrataan. Saako L’go Pistooleja jo puhelimien soittoääniksi? Yksi Afterburner tilaukseen, kiitos. Siinä, missä Wicked Head kiertää ja kumisee, lopussa ollaan syvällä dubin kaikuisessa maailmassa. Deep In The Dub suhisee ja sukeltaa kirkkailla koskettimilla L’go Pistoolin mehukkaaseen maailmaan. Selviääkö kuulija ulos moisesta dubseikkailusta, se onkin jo ihan toinen tarina se. Minä muuten rakentelin noista kuuluisista tanskalaisista rakennuspalikoista mitä hienoimpia laserpyssyjä viimeksi vuonna 2001 ollessani työharjoittelussa päiväkodissa. Milloin Sinä teit moisen viimeksi?



L'go Pistooli: "For Boogie Babes &..." @ SOUNDI

(Tero Alanko)

Mainiolla Matkamusaa-kasetilla(!) esittäytynyt L'go Pistooli lykkää kuultavaksi neljän biisin ep:n. Turkulaiskaksikko luo valmiita kategorioita väistelevää, mutta luontevaa konemusiikkia, jossa on kaikuja muun muassa dubista, 70-luvun discosta ja varhaisesta electronicasta. Kahdella kappaleella vierailee kaikesta kummallisesta kiinnostunut Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi -kaksikko. Juuri Aijan vahvasti efektoitu laulu onkin Loverboy-raidan muun materiaalin yläpuolelle nostava elementti. Muutenkin L'go Pistoolin musisointi on toki erittäin viehättävää, mutta paikoin vähän liian varovaista. Kun operoi marginaalissa, niin siitä pitää ottaa kaikki ilo irti.

Website made by POP 3000